Varsin nopeasti syntyy ns. me-henki ja sillä on todella hoitava ja kannustava vaikutus jokaiseen. Siinä sitten ihmetellään toinen toistaan, että kun se sinun jännitys ei näy ulospäin. Yks ja toinen kuitenkin kokee sisäistä jännitystä niin, että meinaa sydän välillä pysähtyä ja henki salpaantua. Ymmärrys toisia ja itseä kohtaan alkaa syntyä.
Ihmiset alkavat kertoa omista vaikeista tilanteistaan ja reagoinneistaan, yhtäläisyyksiä löytyy.
Kun aletaan penkoa asioita ja ilmiöitä ja tutkitaan niitä miten ne minussa näyttäytyvät ja missä tilanteissa, niin alkaa hahmottua ns. "jännittämisen kaava". Jokaisella on omansa ja paljon myös on yhteistä. Kaava analysoidaan ja aletaan työstää tarvittavia muutoksia. Kohdataan asia- ja tunnetasolla ydinkohtia. Työstetään kullekin merkittäviä asioita, asiakkaan lähtökohdista käsin.
Sitten siirrytään hiljalleen harjoittelemaan ja vapauttamaan omaa luovuutta, erilaisilla harjoituksilla. Luovoutaan negaatioista ja siirrytään positiiviseen ja juurrutetaan sitä. Joukkohypnoosin avulla luodaan uusia positiivisia mielikuvia ja syötetään ne alitajuntaan vaikuttamaan. Terapia on kokonaisvaltaista, kehoa unohtamatta.
Merkittävää on rakkaudellinen ja hyväksyvä ryhmän ilmapiiri, joka edesauttaa ihmisen avautumista ja eheytymistä. Kaikki ollaan tasa-arvoisia, ketään ei tarvitse pelätä eikä varoa.
Monet ihmiset alkavat vapautua jännittämisestään jo parin istunnon jälkeen ja kymmenen kerran aikana kaikki ovat pystyneet vapautumaan ylettömästä jännittämisestään. Ryhmässä saa paljon hyviä työkaluja ymmärtää itseään ja käyttäytymistään, joka johtaa väistämättä siihen, että omalle jännittämiselleen voi alkaa todella tehdä jotain ja paljon ! Ihmiset huokaisevat helpotuksesta kun vihdoin voivat itse tehdä asialle jotain. Tähän asti on yleensä odotettu, että joku ulkopuolinen näkisi tämän ja tekisi jotain. Ollaan aivan ymmällä itsensä kanssa, mutta kun ihminen saa avaimet omaan käteensä, niin itseluottamus kasvaa ja alkaa "parantuminen".
On ollut todella opettavaista olla mukana tällaisessa toiminnassa ja miten suurta iloa se tuottaakaan myös terapeutille, kun ihminen uskaltaa esim. lähteä työhaastatteluun, jatkaa opintojaan, ottaa vastaan haastavia töitä, kohdata ihmisiä, antautua läheiseen suhteeseen ja rakkauteen. Itsensä rakastaminen on tässäkin lopputuloksena ja sitä kautta muitten ja elämänsä rakastaminen. Voiko ihmisen lapsi enää enempää itselleen toivoa ja saada.
Iloitsen joka kerta kun havaitsen, miten ihmiset etenevät elämässään ja voivat siitä nauttia ja tehdä haluamiaan valintoja. Välttämiskäyttäyminen ei enää salpaa ja amputoi. Palkintona on vapautuminen elämään täysillä, omaa elämää, omilla ehdoilla !
Seija Haipus
