Olen ollut muutamissa blogeissa mukana aiemminkin, mutta nyt aloin rakentaa ihan ikiomaani ja ihan itse. Joidenkin Vapaaksi jännittämisestä terapiaryhmäläisten kanssa olemme pitäneet suljettua blogia. Omani laitan ihan julkiseksi, minulla kun ei ole mitään salattavaa.
Ensilumen satoi tänä aamuna ja siitä sain taas virtaa suoniini. Olen syksyn lapsi ja näyttää siltä, että innostun myös syksytä toisin kuin monet muut enemmän keväästä tai kesästä.
Kesästä pidän myös minä, joten päätin järjestää taas ensi keväälle viikon kurssimatkan Santorinin kauniille saarelle. Olen siellä ollut itse kerran kurssimatkalla ja siitä jäi lähtemätön jälki aivoihini. Häikäisevät valkoiset rakennukset, sinisine ovineen ja luukkuineen ja vielä vierellä kauniin sininen Välimeri lainehtimassa. Ulkoiset puitteet ovat siis mitä kauneimmat, paljonkin maailmaa kiertäneenä voin sanoa.
Se, mikä oli ja on nytkin pääasia on tosiaan pään asia. Etäällä tästä tutusta ympärsitöstä, on helpompaa saada etäisyyttä itseensä ja asioihinsa. On helpompaa "katsoa" itseään ja "nähdä" mitä minussa oikeastaan onkaan sisäistettynä, ihan automaatioksi asti. Sitä ihan hätkähtää miten voi juuttua vanhoihin ajatuksiin ja asenteisiin, kun ei ole aiemmin niitä tullut ajatelleeksi eri näkökulmalta. Se on uskomaton tunne, kun rohkenee katsoa asioita ja itseään uusilta kulmilta. Avoimesti ja rohkeasti, ilman kontrollia. Voi miten vapauttavaa se onkaan.
Ryhmä on oivallinen paikka saada näkökulmia ja tulla peilatuksi eri tavoin, eri suunnista. Eikä vähintä ole ryhmän vaikutus, tuki, kannustus, samalla asialla kun ollaan. Ensin sitä kuvittelee, että miten kehtaan kertoa asioitani, mitä ne muut ajattelevat. Mutta eipä aikakaan kun jo se unohtuu siinä, kun kaikki ovat innoisaan kertomassa omiaan ja niin sitä sitten uppoutuukin vain asiaa ja sisältöön, ja jättää turhan pelon ja jännittämisen syrjään. Sekin jo saa vapautumaan turhasta jännittämisestä. Kurssilaisista tulee ikäänkuin uusi perhe viikon ajaksi. Ja voin kertoa, että lähemmät suhteet jäseniin helposti syntyy kuin konsanaan omaan perusperheeseen koskaan. Ainakin sellaisilla, joiden perheessä ei ole ilmaistu avoimesti ajatuksia, tunteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti