torstai 11. marraskuuta 2010

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: IHMISSUHDEPELIT

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: IHMISSUHDEPELIT: "Pelaaminen on tuttua varmasti kaikille ihmisille. Pelien pelaaminen on niin salakavalaa puuhaa, ettei sitä välttämättä tajua itsekään tekevä..."

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

IHMISSUHDEPELIT

Pelaaminen on tuttua varmasti kaikille ihmisille. Pelien pelaaminen on niin salakavalaa puuhaa, ettei sitä välttämättä tajua itsekään tekevänsä. Se on sellaista epäsuoraa tarve- ja tunneilmaisua kun jostakin syystä ei uskalla ilmaista itseään suoraan toiselle. Helpompaa on kierrellä ja kaarrella. Päämääränä on kuitenkin se, että saisi salatut tarpeensa ja tunteensa tyydytettyä siinä suhteessa.



Juuri parisuhteessa pelaaminen on erityisen yleistä, molemmat tekevät sitä. Taitavampi peluri vedättää toista miten tahtoo, eikä toinen saa oikein otetta mistään. Sitten ollaan ihmeissään, että mistä tässä oikein on kyse kun ei mikään onnistu, tarpeet eikä tunteet tule tyydytetyiksi.



Kun molemmat pelaavat, vuorovaikutuksesta syntyy ikäänkuin teatteri, jossa käsikirjoitus toistuu koko ajan saman kaavan mukaan ja vuorosanatkin voi lopulta oppia ulkoa. Peli vain kovenee aikojen myötä ja aina vaan kovempia aseita joudutaan ottamaan käyttöön, jotta päämäärään päästäisiin.



Onneksi jossakin vaiheessa alkaa jommalla kummalla "piiputtaa" ja sitten on pakko lähteä hakemaan apua tilanteeseen. Onneksi ulkopuolinen näkee pelin kaavan helpommin ja voi puhaltaa pelin poikki. Kumppanit johdatetaan, tiedostamaan pelien kaavat ja molempien motiivit. Tutkitaan sitä, mitä on vaikeaa ilmaista ja mistä syystä. Sen jälkeen opetellaan ilmaisemaan tunteita ja tarpeita avoimesti ja suoraan toiselle.

On siis mahdollista oppia elämäntaitoja, eikä vain jatkaa pelaamista. Kun uskaltaa olla avoin ja suora, niin voi olla suorassa suhteessa itseen ja toisiin ihmisiin. Näin voi rakentaa suhdetta ja onnistumisia siinä, joka johtaa viimekädessä rakkauden lisääntymiseen.

tiistai 9. marraskuuta 2010

VAPAAKSI JÄNNITTÄMISESTÄ !

Sosiaalisesta jännittämisestä kärsii meistä aika moni. Minäkin olen ollut varsinainen jännittäjä vaikka ei sitä ole moni huomannutkaan. Näin se usein onkin, että ihmiset sanovat ryhmässäkin toisilleen: "Ei sinusta huomaa, että jännität"! Ihminen kuitenkin sisimmässään jännittää niin, että kädet tärisee, sydän hakkaa, hiki nousee otsalle, niskaa jäykistää, jalat ei kanna, vatsassa kouristaa, ääni takertuu kurkkuun. Nämä ovatkin yleisimmät fyysiset oireet jännittäjillä.

Sosiaalisissa tilanteissa ja yleensä ryhmässä toimiminen on vaikeaa, koska pelottaa olla huomion keskipisteenä: ottaa puheenvuoro, ilmaista oma kanta johonkin, kirjoittaa toisten katsellessa jne. Koko ajan ikäänkuin kontrolloi itseään "ulkopuolisten silmin" ja tietenkin negatiivisella asenteella. Vertaa itseään ja tekemistään muihin ja aina sillä lopputuloksella, että itse on huonoin. Ei mielestään osaa koskaan niin hyvin kuin nuo muut, ei varsinkaan omasta mielestään. Itse ei riitä itselle vaikka toisille riittäisikin. Itsekontrolli on kova ja armoton.

Suhtautuminen itseen on vaativa ja anteeksiantamaton. Itse aliarvioi itseään jo valmiiksi ja kokee epäonnistuvansa ennen asioiden yrittämistä. On valmis ajatus, ettei se onnistu kuitenkaan. Tämä negatiivinen ajatus ja asenne saa sitten aikaan sen, että ei voikaan onnistua tehtävän suorittamisessa niin hyvin kuin muuten voisi. Jospa vain tekisi parhaansa, luottaen itseensä ja keskittyisi tekemiseen ilman ennakko-ajatuksia, optimaalinen taso olisi mahdollista saavuttaa.

Jännittämisestä kärsivä pidättää itseään monella tavalla ja siten vähentää itseään ja kykyjään. Ja saakin sitten usein sen kokemuksen, ettei ole riittävän hyvä, ei kelpaa. Oravanpyörä on valmis.

perjantai 5. marraskuuta 2010

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: PARISUHDE - mahdollisuus kehittyä!

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: PARISUHDE - mahdollisuus kehittyä!: "Käsitykseni ja kokemukseni mukaan ihminen valitsee kumppaninsa omien alitajuisten ongelmien ja neuroosein perusteella. Tätähän emme päivätaj..."

PARISUHDE - mahdollisuus kehittyä!

Käsitykseni ja kokemukseni mukaan ihminen valitsee kumppaninsa omien alitajuisten ongelmien ja neuroosein perusteella. Tätähän emme päivätajunnalla tosin tajua. Tietynlainen kumppani valitaan siksi, että voisimme kasvaa ja kehittyä. Toinen on ikään kuin peili minulle ja se, miten hän vastaa pyrkimyksiini ja käytökseeni, se ratkaisee sen, voinko kehittyä juuri tässä suhteessa. Ellei toinen kestä minua, en saa kehittymisen mahdollisuutta siinä suhteessa. Ihmisen perimäinen pyrkimys on kehittyä ja kasvaa omaksi itseksi. Siitä mihin jäimme perusperheessämme, siitä on tarve mennä eteenpäin ja eheytyä. Tarvitsemme kasvinkumppanin siihen, yksin se on lähes mahdotonta. Sitten kun toinen kestää minun ongelmaisuuteni siinä, eikä lähde pakoon, siitä tulee onnen tunne ja rakkaus vain lisääntyy.



Kun toinen ei sitten kestäkään jotakin minussa ja lähtee, on se tappio molemmille, kehitysnäkökulmalta katsottuna. Jälleen on etsittävä uusi, sopiva kumppani jonka kanssa voin jatkaa kasvamistani kohti eheytymistä. Ongelmatonta suhdetta ei olekaan! Vaikeudet on voittamista varten. Eihän se muuten olisikaan täyttä elämää.



Olisi ihanne tilanne, että kriisi osuisi kumppaneilla eri aikaan ja toinen voisi seistä rinnalla "selväpäisenä", tukien kumppaniaan. Mutta kun usein "seotaan" yhtä aikaa, ei paljon järkeä ole käytettävissä. Olisi hienoa, jos toinen olisi Aikuisen tilassa ja auttaisi toista Lapsen tilaan joutunutta yli vaikeasta hetkestä. Tässä kohtaa on Bernen kehittämä Transaktioanlyysi- teoria hyvä väline jäsentää omaa ja toisen käyttäytymistä. Kun näkee missä tilassa kukin on, voi paremmin olla tilanteen tasalla ja tiedostaa mitä tapahtuu ja miksi. Tässä tarvitaan useimmiten terapeutin apua, joka selkeyttää ja jäsentää suhteen dynamiikkaa.

Tämänkin tilanteen yli pääsee helpommin jos on sitoutunut suhteeseen todella ja päämääränä on kehittää suhdetta ja itseä siinä.



Mutta kun on liian helppo luovuttaa tiukan paikan tullen ja lähteä etsimään uutta ja muka helpompaa suhdetta. Helpompaa harvoin on todella mahdollisuus edes valita, juuri oman sisältönsä vuoksi. Joutuu vain loputtomasti pakenemaan itseään. Onni ei tipu taivaasta niskaan vaan rakkautta on rakennettava koko ajan. Kannattaa suhtautua parisuhteeseen ja elämään tosissaan. Kunnioittaa tosiaan ja olla nöyrä elämän edessä. Silloin on kaikki mahdollisuudet hyvään elämään ja rakkauteen.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Itsetuntemuksen kehittäminen

Itsetuntemuksen kehittäminen vaatii tosissaan olemista, ahkeruutta ja todellista kiinnostusta saada selvyyttä itsestä ja elämästään. Siksipä useimmiten ihminen alkaa tälle tielle vasta kohdatessaan kriisin elämässään. On ikäänkuin rajalla itsensä kanssa. Enää ei selviäkään entisellä ajattelulla ja vanhoilla välineillä. Ihmettelee vaan, että miksi mikään ei onnistu ja miksi suhteet ei toimi. Ollaan aivan ymmällään.
Järkeväähän olis alkaa selvittää itseään jo ennakolta, mutta harvalla on siihen riitttävästi motivaatiota-valitettavasti!

Sitten kun vihdoin alkaa tutkia itseään ja tulla tietoiseksi itsestään; ajatuksistaan, asenteistaan, tunteistaan, toiminnastaan, tietoisuuden nälkä kasvaa koko ajan lisää. Haluaa aina vain tulla tietoisemmaksi itsestään ja saada välineitä tulla toimeen itsensä ja toisten kanssa. Tunteiden tunnistaminen ja läpieläminen on yksi keskeisiä asioita. Olotila helpottuu hiljalleen ja elämä alkaa sujua paremmin ja paremmin.

Ihmisen mieli on niin monikerroksinen ja -säikeinen että tutkittavaa tosiaan riittää. Itsen tutkiminen mielenkiintoinen matka itseen ja tulokset palkitsevat ja siivittävät matkaa aina eteenpäin.
"On ihanaa olla keskeneräinen" tapasi entinen opettajani sanoa. Niin...miltähän mahtaiskaan tuntua olla valmis ihminen? Kehityspolulla kuljetaan usein kaksi askelta eteen ja yksi taakse, ainakin siltä se välillä tuntuu, kun joutuu yhä uudelleen palaamaan johonkin asiaan, jotta voi sen nähdä itsessään todella syvältä. Tässä täytyy olla itselleen rehellinen ja nöyrä koko elämän edessä. Tulee uskaltaa heittäytyä itseen sisäänpäin ja antaa asioiden vaikuttaa.

Asioita tulee katsoa mahdollisimman monelta näkökulmalta, uusin silmin ja uusilla asenteilla, vasta silloin on mahdollista saada oivalluksia kyseiseen asiaan ja sitten voi tehdä päätöksiä ja muutoksia. Useinhan meillä on taipumusta katsella itseä ja asioita vanhoilta näkökulmilta, entisillä asenteilla, ja silloin ei mikään muutu vain entinen vahvistuu. Ryhmässä tähän saa apuja jäseniltä oivallisesti ja Tähtelän Olavin laatimat Elämäntaitomittarit ovat loistava työkalu lisätä näkulmia ja saada ovalluksia. Suurin vaikutemme onkin kapea-alaisuus ajattelussamme. Lukkiudemme herkästi vanhoihin asenteisiin ja arvoihin. Uusi tuntuu pelottavalta, vanha tuttu tapa turvalliselta. Täytyy siis sietää annos turvattomuutta kun astelee uusille poluille.

Hetkeäkään en ole katunut, että lähdin tälle itseni tutkimis ja kehittämistielle v.1989. Olen onnellinen siitä, että kohtasin tuolloin elämässäni kriisin, joka pakotti minutkin tutustumaan itseeni. Kriisin siemenhän oli minuun kylvetty jo lapsena, nyt se vain tuli pintaan ja koetti päästä esille. Ja onneksi pääsi esiin ja käsittelyyn. Pala palalta olen löytänyt todellista itseäni ja aivan ihana persoonahan sieltä on löytynytkin :) muidenkin kuin vain omasta mielestäni. Ja työ jatkuu! On se niin mielenkiintoista tutustua lähimpään eli itseeni.

perjantai 29. lokakuuta 2010

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: Itsetuntemus mitä se oikein on?

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: Itsetuntemus mitä se oikein on?: "On helppoa sanoa, että kyllä minä tunnen sinut ja vielä helpompaa, että tunnen jo itseni. Mutta, mitä se oikein tarkoittaa se itsensä tuntem..."

Itsetuntemus mitä se oikein on?

On helppoa sanoa, että kyllä minä tunnen sinut ja vielä helpompaa, että tunnen jo itseni. Mutta, mitä se oikein tarkoittaa se itsensä tunteminen todella?

Sitä ei tule edes ajatelleeksi ja kyseenalaistaneeksi, ennen kuin on aivan pakko. Ainakin minulle kävi niin. Elämä vain tuntui menevän itsestään eteenpäin kunnes tuli ensimmäinen kunnon kriisi eteen . Luulin siis tuntevani itseni ja ihmettelin miten toiset voi niin kummasti ajatella ja toimia, vastoin minun elämänkäsikirjoitustani. Se aiheutti minulle kummastusta ja ihmetystä. Olin aivan ymmällä.

Menin sitten ystäväni ehdotuksesta viikonloppkurssille, jossa oli aiheena itsetuntemus ja itsenäistyminen, itsenäisyyspäivän aikoihin vuonna 1989. Kouluttajana oli edesmennyt oppiäitini Heleena Välkkiö, silloin Raatikainen.


Suurin löytö itsestäni oli tuolloin se, että minä poloinen kuvittelin, että minä tiedän ja osaan ja ajattelen oikein ja toiset väärin ja etenkin kumppanini ajattelee ihan oudosti kaikesta. Tuon tunnistaminen ja tunnustaminen oli kova pala ihan aluksi. Mutta silmät ja korvat aukenivat ihan kerta laakista ja kauhistuin omaa typeryyttäni tai oikeastaan lapsellisuuttani tai vieläkin oikeammin sokeuttani, kuurouttani ja näköalattomuuttani. En siis nähnyt itseäni todellisuudessa ollenkaan. Lapsuudessa rakennettu hallittsi minua ja elin kuin automaattisesti elämää käsikirjoitukseni mukaan, jonka olin laatinut jo ennen kouluikää. Kiltti ja kuulianen lapsi kun olin ollut ja lojaali isän ja äidin opeille, arvoille ja asenteille. Se oli laki minun päässäni, enkä nähnyt sitä koska se oli vain totta ja oikein.


Ryhmässä kuulin ja näin kaikenlaista ja se rohkaisi minua ottamaan informaatiota vastaan ja tajusin, etten ole todellakaan ainoa näin sokea ja kuuro. Ja lohduttavaa oli, että asialle voin tehdä jotain. Toivo alkoi elää paremmasta! Siitä lähti valtava innostus ja kiinnostus itseäni kohtaan. Haluan tutkia mitä minussa oikein on. Haluan ottaa selvää lapsuudessa tehdystä käsikirjoituksestani ja siitä, miten se nyt estää minua olemasta onnellinen. Matka itseen alkoi! Onneksi!


Tuli palava halua alkaa tutkia itseä ja tiedostaa lisää itsestä ja toisista ja koko elämästä. Aloin kirjoittaa päiväkirjaa ja kaiken mahdollisen kirjoitin kirjaani, analysoin ja jäsensin asioita, tapahtumia, tunteita. Syntyi aina uusia oivalluksia, joista sain voimaa jatkaa. Sitähän teen yhä edelleen. Niin monimuotoinen on tuo oma mielen ja sielun rakenne, että tutkimista riittää. Ihminen ei tule koskaan valmiiksi ja hyvä niin! Kuka se valmista ihmistä kestäisikään. Joka päivä tulen onnellisemmaksi ja kyvykkäämmäksi. Nöyremmäksi elämän edessä.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Santorinin kurssimatka toukokuussa 2011

Päivän kääntyessä iltaan, sain valittua hotellin, joka on perinteinen kreikkalainen, siisti ja kodikas hotelli. Pääsemme siis heti kreikkalaiseen tunnelmaan. Ja tietysti palvelu on erinomaisen ystävällistä, varsinkin meille suomalaisille.
Lisäksi Santorini on ihana paikka lomailuun ja opiskeluun sopiva sillä se on pieni ja rauhallinen saari. Erityisen kaunis paikka valkoisine rakennuksineen ja sinisine puuosineen, keskellä sinistä merta.

Lähdemme toukokuun viimeiseksi viikoksi nauttimaan kesästä ja sitten taas jaksaa odottaa Suomen kesää hyvillä mielillä. Eikä siinä ole vasta kuin alku koko jutulle!

Kurssi alkaa jo kokoontuessamme Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ensin kaikki tuntuu oudoilta ja hiukan jännittää, mutta nopeasti alkaa ryhmäytyminen tapahtua. Lentokin kestää alle neljä tuntia ja perillä olemme ennen puolta päivää. Majoittuminen ja sitten lounastamaan ja tutustumaan kreikkalaiseen makumaailmaan.

Sitten voikin kurssi alkaa. Työskentelemme ahkerasti aamuin ja illoin kolme tuntia. Päivällä vietämme siestaa, uimme, nautimme auringosta ja tietenkin uppoudumme sielujemme syvyyksiin, uusiin ulottuvuuksiin innolla. Uusi ympäristö, kaukana kotoa, saa ihmeitä aikaan. Sitä ikäänkuin uskaltaa rohkeammin asettaa asioita uuteen valoon ja tarkastella itseäänkin kuin ulkopuolisen silmin. Voi todella löytää itsestään ihan uusia ulottuvuuksia. Ryhmässä sitten taas saa purkaa mietteitään ja löytöjään ja toiset antavat lisää eväitä ja työkaluja yhteiseen käyttöön.
Voi sitä riemun määrää kun huomaa kantaneensa turhista murheita ja löytää kyvyt itsestään, joita ei edes tiennyt olemassa olevan. Aina kun joku purkaa omaa tarinaansa, toiset löytävät samankaltaisia asioita itsestään kuin yllätyksenä. Liittymisen tunne on mahtava. Positiivinen ilmapiiri yhdessä kuuman auringon kanssa saa aivot toimimaan aivan maksimaalisesti ja oivalluksia syntyy.

Onneksi on yksi vapaapäivä, jolloin pääsee tutustumaan saaren historiaan tai Egeanmerelle meriretkelle tai iltaristeilylle.
Iltaisin menemme tietysti ryhmänä syömään ja kurssi ikäänkuin jatkuu koko viikon ja koko ajan.
Shoppaillakin ehtii ihan kivasti päivä- ja iltatauoilla.

Takaisin palaakin sitten joukko "uusia ihmisiä". Aivot ovat tehneet työtä ja ovat siitä vain virkistyneet. Tunteita on kohdattu ja tuuletettu, on kevyt olo. On tullut niin paljon uusia oivalluksia itsestä ja elämästä, että tuskin malttaa odottaa että pääsee niitä laittamaan käytäntöön. Sielu, mieli ja ruumis on ravittu. Elämän eväitä on tullut roppakaupalla ja elämä hymyilee. Rahat ei ole menneet hukkaan :)

Iloisiin kuulemiin ja nälemiin! Rakkaudella Seija

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: Santorinin kiehtova ilmapiiri kutsuu

PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: Santorinin kiehtova ilmapiiri kutsuu: "Olen ollut muutamissa blogeissa mukana aiemminkin, mutta nyt aloin rakentaa ihan ikiomaani ja ihan itse. Joidenkin Vapaaksi jännittämisestä ..."

Santorinin kiehtova ilmapiiri kutsuu

Olen ollut muutamissa blogeissa mukana aiemminkin, mutta nyt aloin rakentaa ihan ikiomaani ja ihan itse. Joidenkin Vapaaksi jännittämisestä terapiaryhmäläisten kanssa olemme pitäneet suljettua blogia. Omani laitan ihan julkiseksi, minulla kun ei ole mitään salattavaa.

Ensilumen satoi tänä aamuna ja siitä sain taas virtaa suoniini. Olen syksyn lapsi ja näyttää siltä, että innostun myös syksytä toisin kuin monet muut enemmän keväästä tai kesästä.
Kesästä pidän myös minä, joten päätin järjestää taas ensi keväälle viikon kurssimatkan Santorinin kauniille saarelle. Olen siellä ollut itse kerran kurssimatkalla ja siitä jäi lähtemätön jälki aivoihini. Häikäisevät valkoiset rakennukset, sinisine ovineen ja luukkuineen ja vielä vierellä kauniin sininen Välimeri lainehtimassa. Ulkoiset puitteet ovat siis mitä kauneimmat, paljonkin maailmaa kiertäneenä voin sanoa.

Se, mikä oli ja on nytkin pääasia on tosiaan pään asia. Etäällä tästä tutusta ympärsitöstä, on helpompaa saada etäisyyttä itseensä ja asioihinsa. On helpompaa "katsoa" itseään ja "nähdä" mitä minussa oikeastaan onkaan sisäistettynä, ihan automaatioksi asti. Sitä ihan hätkähtää miten voi juuttua vanhoihin ajatuksiin ja asenteisiin, kun ei ole aiemmin niitä tullut ajatelleeksi eri näkökulmalta. Se on uskomaton tunne, kun rohkenee katsoa asioita ja itseään uusilta kulmilta. Avoimesti ja rohkeasti, ilman kontrollia. Voi miten vapauttavaa se onkaan.

Ryhmä on oivallinen paikka saada näkökulmia ja tulla peilatuksi eri tavoin, eri suunnista. Eikä vähintä ole ryhmän vaikutus, tuki, kannustus, samalla asialla kun ollaan. Ensin sitä kuvittelee, että miten kehtaan kertoa asioitani, mitä ne muut ajattelevat. Mutta eipä aikakaan kun jo se unohtuu siinä, kun kaikki ovat innoisaan kertomassa omiaan ja niin sitä sitten uppoutuukin vain asiaa ja sisältöön, ja jättää turhan pelon ja jännittämisen syrjään. Sekin jo saa vapautumaan turhasta jännittämisestä. Kurssilaisista tulee ikäänkuin uusi perhe viikon ajaksi. Ja voin kertoa, että lähemmät suhteet jäseniin helposti syntyy kuin konsanaan omaan perusperheeseen koskaan. Ainakin sellaisilla, joiden perheessä ei ole ilmaistu avoimesti ajatuksia, tunteita.