keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

HYPNOOSI

Hypnoosi on ikivanha hoitomuoto, joka kuuluu psykologian ja lääketieteen piiriin. Se ei siis ole ns. vaihtoehtohoito.
Hypnoosissa on kyse syvärentoutuneesta tilasta, jossa ihminen on lähempänä omaa itseään, omia tunteitaan ja ruumiillista minuutta kuin milloinkaan valveilla ollessaan.

Ihmisen tietoinen eli rationaalinen minä on sivussa, jolloin hypnoterapeutti voi ohjata hypnotisoitavan sisäisiä elämystapahtumia, mielikuvia. Toisin sanoen, kontrolli ja vastustus on poissa ja ihminen kykenee ottamaan vastaan suggestiota eli mielikuvia suoraan alitajuntaansa. josta ne sitten vaikuttavat automaattisesti sen jälkeen myös valveilla, ilman että tarvitseee edes ajatella.

Saavutetaan ns. hypnoottinen transsi, jossa ihminen vetäytyy omaan alentuneeseen tajunnantilaansa eli alitajunnan puolelle.
Hypnoottinen transsi on hyvänolon tila, jossa ihminen tuntee olevansa OMA ITSENSÄ ja voi vapautua niistä mielen taakoista ,jotka ovat häntä vaivanneet tiedostamatta ja tiedostaenkin.

Ihminen joka on keksittynyt omiin oireisiinsa, kipuihinsa, vaikeuksiinsa, on kuin itsehypnoosissa jatkuvasti. Hän pyörittää samaa nauhaa koko ajan, pakonomaisesesti ja intohimoisesti, eikä osaa/kykene/halua luopua siitä. Sairastamisessa on tietoista tai tiedostamatonta valittua kärsimystä.

Hypnoterapia on parantavaa keskittymisharjoittelua. Sen aikana on helppo viitata sisäisiin motiivehin ilman, että ihmisessä herää vastustusta tai ärtymystä. Usein kognitiivinen työskentely pelkästään koetaan raskaana ja ahdistavana, joten välillä on hyvä antaa hoidettavalle hypnoosi rauhoittamaan ja voimia antamaan.

Hypnoottisessa transsissa sanottu asia menee syvemmälle, kun tietoinen vastustus on pois ja tuolloin ihminen on alttiimpi sanomalle. Vastustavat voimat ovat enemmän tajunnantilaan littyviä. Hypnoosissa puhumme suoraan tiedostamattomalle osalle, joka haluaa parantua ja työskennellä oman itsenä eteen ja hyväksi. Ohitamme ne voimat, jotka pyrkivät jatkamaan kärsimystilaa.

Hypnoosi on täysin turvallinen väline ammattilaisen käsissä, joten siihen voi turvallisin mielin tulla hoidettavaksi. Ihmisen oma alitajunta tekee työn, jota hypnoterpautti ohjaa.

Hypnoosia voi käyttää hyvin monenlaisiiin vaivoihin mm. : jännittäminen, pelot, fobiat, paniikkihäiriöt, masennus, ahdistus, psykosomaattiset sairaudet, kiputilat, unettomuus, seksuaaliongelmat, tupakka-,alkoholi-, ruoka-, seksi-, peliriippuvuus.

Alitajunna viisaus ja voima on rajaton ja ehtymätön lähde.

Tervetuloa hypnoterapiaan!

Seija Haipus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti