torstai 11. marraskuuta 2010
PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: IHMISSUHDEPELIT
PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: IHMISSUHDEPELIT: "Pelaaminen on tuttua varmasti kaikille ihmisille. Pelien pelaaminen on niin salakavalaa puuhaa, ettei sitä välttämättä tajua itsekään tekevä..."
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
IHMISSUHDEPELIT
Pelaaminen on tuttua varmasti kaikille ihmisille. Pelien pelaaminen on niin salakavalaa puuhaa, ettei sitä välttämättä tajua itsekään tekevänsä. Se on sellaista epäsuoraa tarve- ja tunneilmaisua kun jostakin syystä ei uskalla ilmaista itseään suoraan toiselle. Helpompaa on kierrellä ja kaarrella. Päämääränä on kuitenkin se, että saisi salatut tarpeensa ja tunteensa tyydytettyä siinä suhteessa.
Juuri parisuhteessa pelaaminen on erityisen yleistä, molemmat tekevät sitä. Taitavampi peluri vedättää toista miten tahtoo, eikä toinen saa oikein otetta mistään. Sitten ollaan ihmeissään, että mistä tässä oikein on kyse kun ei mikään onnistu, tarpeet eikä tunteet tule tyydytetyiksi.
Kun molemmat pelaavat, vuorovaikutuksesta syntyy ikäänkuin teatteri, jossa käsikirjoitus toistuu koko ajan saman kaavan mukaan ja vuorosanatkin voi lopulta oppia ulkoa. Peli vain kovenee aikojen myötä ja aina vaan kovempia aseita joudutaan ottamaan käyttöön, jotta päämäärään päästäisiin.
Onneksi jossakin vaiheessa alkaa jommalla kummalla "piiputtaa" ja sitten on pakko lähteä hakemaan apua tilanteeseen. Onneksi ulkopuolinen näkee pelin kaavan helpommin ja voi puhaltaa pelin poikki. Kumppanit johdatetaan, tiedostamaan pelien kaavat ja molempien motiivit. Tutkitaan sitä, mitä on vaikeaa ilmaista ja mistä syystä. Sen jälkeen opetellaan ilmaisemaan tunteita ja tarpeita avoimesti ja suoraan toiselle.
On siis mahdollista oppia elämäntaitoja, eikä vain jatkaa pelaamista. Kun uskaltaa olla avoin ja suora, niin voi olla suorassa suhteessa itseen ja toisiin ihmisiin. Näin voi rakentaa suhdetta ja onnistumisia siinä, joka johtaa viimekädessä rakkauden lisääntymiseen.
Juuri parisuhteessa pelaaminen on erityisen yleistä, molemmat tekevät sitä. Taitavampi peluri vedättää toista miten tahtoo, eikä toinen saa oikein otetta mistään. Sitten ollaan ihmeissään, että mistä tässä oikein on kyse kun ei mikään onnistu, tarpeet eikä tunteet tule tyydytetyiksi.
Kun molemmat pelaavat, vuorovaikutuksesta syntyy ikäänkuin teatteri, jossa käsikirjoitus toistuu koko ajan saman kaavan mukaan ja vuorosanatkin voi lopulta oppia ulkoa. Peli vain kovenee aikojen myötä ja aina vaan kovempia aseita joudutaan ottamaan käyttöön, jotta päämäärään päästäisiin.
Onneksi jossakin vaiheessa alkaa jommalla kummalla "piiputtaa" ja sitten on pakko lähteä hakemaan apua tilanteeseen. Onneksi ulkopuolinen näkee pelin kaavan helpommin ja voi puhaltaa pelin poikki. Kumppanit johdatetaan, tiedostamaan pelien kaavat ja molempien motiivit. Tutkitaan sitä, mitä on vaikeaa ilmaista ja mistä syystä. Sen jälkeen opetellaan ilmaisemaan tunteita ja tarpeita avoimesti ja suoraan toiselle.
On siis mahdollista oppia elämäntaitoja, eikä vain jatkaa pelaamista. Kun uskaltaa olla avoin ja suora, niin voi olla suorassa suhteessa itseen ja toisiin ihmisiin. Näin voi rakentaa suhdetta ja onnistumisia siinä, joka johtaa viimekädessä rakkauden lisääntymiseen.
tiistai 9. marraskuuta 2010
VAPAAKSI JÄNNITTÄMISESTÄ !
Sosiaalisesta jännittämisestä kärsii meistä aika moni. Minäkin olen ollut varsinainen jännittäjä vaikka ei sitä ole moni huomannutkaan. Näin se usein onkin, että ihmiset sanovat ryhmässäkin toisilleen: "Ei sinusta huomaa, että jännität"! Ihminen kuitenkin sisimmässään jännittää niin, että kädet tärisee, sydän hakkaa, hiki nousee otsalle, niskaa jäykistää, jalat ei kanna, vatsassa kouristaa, ääni takertuu kurkkuun. Nämä ovatkin yleisimmät fyysiset oireet jännittäjillä.
Sosiaalisissa tilanteissa ja yleensä ryhmässä toimiminen on vaikeaa, koska pelottaa olla huomion keskipisteenä: ottaa puheenvuoro, ilmaista oma kanta johonkin, kirjoittaa toisten katsellessa jne. Koko ajan ikäänkuin kontrolloi itseään "ulkopuolisten silmin" ja tietenkin negatiivisella asenteella. Vertaa itseään ja tekemistään muihin ja aina sillä lopputuloksella, että itse on huonoin. Ei mielestään osaa koskaan niin hyvin kuin nuo muut, ei varsinkaan omasta mielestään. Itse ei riitä itselle vaikka toisille riittäisikin. Itsekontrolli on kova ja armoton.
Suhtautuminen itseen on vaativa ja anteeksiantamaton. Itse aliarvioi itseään jo valmiiksi ja kokee epäonnistuvansa ennen asioiden yrittämistä. On valmis ajatus, ettei se onnistu kuitenkaan. Tämä negatiivinen ajatus ja asenne saa sitten aikaan sen, että ei voikaan onnistua tehtävän suorittamisessa niin hyvin kuin muuten voisi. Jospa vain tekisi parhaansa, luottaen itseensä ja keskittyisi tekemiseen ilman ennakko-ajatuksia, optimaalinen taso olisi mahdollista saavuttaa.
Jännittämisestä kärsivä pidättää itseään monella tavalla ja siten vähentää itseään ja kykyjään. Ja saakin sitten usein sen kokemuksen, ettei ole riittävän hyvä, ei kelpaa. Oravanpyörä on valmis.
Sosiaalisissa tilanteissa ja yleensä ryhmässä toimiminen on vaikeaa, koska pelottaa olla huomion keskipisteenä: ottaa puheenvuoro, ilmaista oma kanta johonkin, kirjoittaa toisten katsellessa jne. Koko ajan ikäänkuin kontrolloi itseään "ulkopuolisten silmin" ja tietenkin negatiivisella asenteella. Vertaa itseään ja tekemistään muihin ja aina sillä lopputuloksella, että itse on huonoin. Ei mielestään osaa koskaan niin hyvin kuin nuo muut, ei varsinkaan omasta mielestään. Itse ei riitä itselle vaikka toisille riittäisikin. Itsekontrolli on kova ja armoton.
Suhtautuminen itseen on vaativa ja anteeksiantamaton. Itse aliarvioi itseään jo valmiiksi ja kokee epäonnistuvansa ennen asioiden yrittämistä. On valmis ajatus, ettei se onnistu kuitenkaan. Tämä negatiivinen ajatus ja asenne saa sitten aikaan sen, että ei voikaan onnistua tehtävän suorittamisessa niin hyvin kuin muuten voisi. Jospa vain tekisi parhaansa, luottaen itseensä ja keskittyisi tekemiseen ilman ennakko-ajatuksia, optimaalinen taso olisi mahdollista saavuttaa.
Jännittämisestä kärsivä pidättää itseään monella tavalla ja siten vähentää itseään ja kykyjään. Ja saakin sitten usein sen kokemuksen, ettei ole riittävän hyvä, ei kelpaa. Oravanpyörä on valmis.
perjantai 5. marraskuuta 2010
PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: PARISUHDE - mahdollisuus kehittyä!
PROVIVA-rakkaudesta ihmiseen: PARISUHDE - mahdollisuus kehittyä!: "Käsitykseni ja kokemukseni mukaan ihminen valitsee kumppaninsa omien alitajuisten ongelmien ja neuroosein perusteella. Tätähän emme päivätaj..."
PARISUHDE - mahdollisuus kehittyä!
Käsitykseni ja kokemukseni mukaan ihminen valitsee kumppaninsa omien alitajuisten ongelmien ja neuroosein perusteella. Tätähän emme päivätajunnalla tosin tajua. Tietynlainen kumppani valitaan siksi, että voisimme kasvaa ja kehittyä. Toinen on ikään kuin peili minulle ja se, miten hän vastaa pyrkimyksiini ja käytökseeni, se ratkaisee sen, voinko kehittyä juuri tässä suhteessa. Ellei toinen kestä minua, en saa kehittymisen mahdollisuutta siinä suhteessa. Ihmisen perimäinen pyrkimys on kehittyä ja kasvaa omaksi itseksi. Siitä mihin jäimme perusperheessämme, siitä on tarve mennä eteenpäin ja eheytyä. Tarvitsemme kasvinkumppanin siihen, yksin se on lähes mahdotonta. Sitten kun toinen kestää minun ongelmaisuuteni siinä, eikä lähde pakoon, siitä tulee onnen tunne ja rakkaus vain lisääntyy.
Kun toinen ei sitten kestäkään jotakin minussa ja lähtee, on se tappio molemmille, kehitysnäkökulmalta katsottuna. Jälleen on etsittävä uusi, sopiva kumppani jonka kanssa voin jatkaa kasvamistani kohti eheytymistä. Ongelmatonta suhdetta ei olekaan! Vaikeudet on voittamista varten. Eihän se muuten olisikaan täyttä elämää.
Olisi ihanne tilanne, että kriisi osuisi kumppaneilla eri aikaan ja toinen voisi seistä rinnalla "selväpäisenä", tukien kumppaniaan. Mutta kun usein "seotaan" yhtä aikaa, ei paljon järkeä ole käytettävissä. Olisi hienoa, jos toinen olisi Aikuisen tilassa ja auttaisi toista Lapsen tilaan joutunutta yli vaikeasta hetkestä. Tässä kohtaa on Bernen kehittämä Transaktioanlyysi- teoria hyvä väline jäsentää omaa ja toisen käyttäytymistä. Kun näkee missä tilassa kukin on, voi paremmin olla tilanteen tasalla ja tiedostaa mitä tapahtuu ja miksi. Tässä tarvitaan useimmiten terapeutin apua, joka selkeyttää ja jäsentää suhteen dynamiikkaa.
Tämänkin tilanteen yli pääsee helpommin jos on sitoutunut suhteeseen todella ja päämääränä on kehittää suhdetta ja itseä siinä.
Mutta kun on liian helppo luovuttaa tiukan paikan tullen ja lähteä etsimään uutta ja muka helpompaa suhdetta. Helpompaa harvoin on todella mahdollisuus edes valita, juuri oman sisältönsä vuoksi. Joutuu vain loputtomasti pakenemaan itseään. Onni ei tipu taivaasta niskaan vaan rakkautta on rakennettava koko ajan. Kannattaa suhtautua parisuhteeseen ja elämään tosissaan. Kunnioittaa tosiaan ja olla nöyrä elämän edessä. Silloin on kaikki mahdollisuudet hyvään elämään ja rakkauteen.
Kun toinen ei sitten kestäkään jotakin minussa ja lähtee, on se tappio molemmille, kehitysnäkökulmalta katsottuna. Jälleen on etsittävä uusi, sopiva kumppani jonka kanssa voin jatkaa kasvamistani kohti eheytymistä. Ongelmatonta suhdetta ei olekaan! Vaikeudet on voittamista varten. Eihän se muuten olisikaan täyttä elämää.
Olisi ihanne tilanne, että kriisi osuisi kumppaneilla eri aikaan ja toinen voisi seistä rinnalla "selväpäisenä", tukien kumppaniaan. Mutta kun usein "seotaan" yhtä aikaa, ei paljon järkeä ole käytettävissä. Olisi hienoa, jos toinen olisi Aikuisen tilassa ja auttaisi toista Lapsen tilaan joutunutta yli vaikeasta hetkestä. Tässä kohtaa on Bernen kehittämä Transaktioanlyysi- teoria hyvä väline jäsentää omaa ja toisen käyttäytymistä. Kun näkee missä tilassa kukin on, voi paremmin olla tilanteen tasalla ja tiedostaa mitä tapahtuu ja miksi. Tässä tarvitaan useimmiten terapeutin apua, joka selkeyttää ja jäsentää suhteen dynamiikkaa.
Tämänkin tilanteen yli pääsee helpommin jos on sitoutunut suhteeseen todella ja päämääränä on kehittää suhdetta ja itseä siinä.
Mutta kun on liian helppo luovuttaa tiukan paikan tullen ja lähteä etsimään uutta ja muka helpompaa suhdetta. Helpompaa harvoin on todella mahdollisuus edes valita, juuri oman sisältönsä vuoksi. Joutuu vain loputtomasti pakenemaan itseään. Onni ei tipu taivaasta niskaan vaan rakkautta on rakennettava koko ajan. Kannattaa suhtautua parisuhteeseen ja elämään tosissaan. Kunnioittaa tosiaan ja olla nöyrä elämän edessä. Silloin on kaikki mahdollisuudet hyvään elämään ja rakkauteen.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Itsetuntemuksen kehittäminen
Itsetuntemuksen kehittäminen vaatii tosissaan olemista, ahkeruutta ja todellista kiinnostusta saada selvyyttä itsestä ja elämästään. Siksipä useimmiten ihminen alkaa tälle tielle vasta kohdatessaan kriisin elämässään. On ikäänkuin rajalla itsensä kanssa. Enää ei selviäkään entisellä ajattelulla ja vanhoilla välineillä. Ihmettelee vaan, että miksi mikään ei onnistu ja miksi suhteet ei toimi. Ollaan aivan ymmällään.
Järkeväähän olis alkaa selvittää itseään jo ennakolta, mutta harvalla on siihen riitttävästi motivaatiota-valitettavasti!
Sitten kun vihdoin alkaa tutkia itseään ja tulla tietoiseksi itsestään; ajatuksistaan, asenteistaan, tunteistaan, toiminnastaan, tietoisuuden nälkä kasvaa koko ajan lisää. Haluaa aina vain tulla tietoisemmaksi itsestään ja saada välineitä tulla toimeen itsensä ja toisten kanssa. Tunteiden tunnistaminen ja läpieläminen on yksi keskeisiä asioita. Olotila helpottuu hiljalleen ja elämä alkaa sujua paremmin ja paremmin.
Ihmisen mieli on niin monikerroksinen ja -säikeinen että tutkittavaa tosiaan riittää. Itsen tutkiminen mielenkiintoinen matka itseen ja tulokset palkitsevat ja siivittävät matkaa aina eteenpäin.
"On ihanaa olla keskeneräinen" tapasi entinen opettajani sanoa. Niin...miltähän mahtaiskaan tuntua olla valmis ihminen? Kehityspolulla kuljetaan usein kaksi askelta eteen ja yksi taakse, ainakin siltä se välillä tuntuu, kun joutuu yhä uudelleen palaamaan johonkin asiaan, jotta voi sen nähdä itsessään todella syvältä. Tässä täytyy olla itselleen rehellinen ja nöyrä koko elämän edessä. Tulee uskaltaa heittäytyä itseen sisäänpäin ja antaa asioiden vaikuttaa.
Asioita tulee katsoa mahdollisimman monelta näkökulmalta, uusin silmin ja uusilla asenteilla, vasta silloin on mahdollista saada oivalluksia kyseiseen asiaan ja sitten voi tehdä päätöksiä ja muutoksia. Useinhan meillä on taipumusta katsella itseä ja asioita vanhoilta näkökulmilta, entisillä asenteilla, ja silloin ei mikään muutu vain entinen vahvistuu. Ryhmässä tähän saa apuja jäseniltä oivallisesti ja Tähtelän Olavin laatimat Elämäntaitomittarit ovat loistava työkalu lisätä näkulmia ja saada ovalluksia. Suurin vaikutemme onkin kapea-alaisuus ajattelussamme. Lukkiudemme herkästi vanhoihin asenteisiin ja arvoihin. Uusi tuntuu pelottavalta, vanha tuttu tapa turvalliselta. Täytyy siis sietää annos turvattomuutta kun astelee uusille poluille.
Hetkeäkään en ole katunut, että lähdin tälle itseni tutkimis ja kehittämistielle v.1989. Olen onnellinen siitä, että kohtasin tuolloin elämässäni kriisin, joka pakotti minutkin tutustumaan itseeni. Kriisin siemenhän oli minuun kylvetty jo lapsena, nyt se vain tuli pintaan ja koetti päästä esille. Ja onneksi pääsi esiin ja käsittelyyn. Pala palalta olen löytänyt todellista itseäni ja aivan ihana persoonahan sieltä on löytynytkin :) muidenkin kuin vain omasta mielestäni. Ja työ jatkuu! On se niin mielenkiintoista tutustua lähimpään eli itseeni.
Järkeväähän olis alkaa selvittää itseään jo ennakolta, mutta harvalla on siihen riitttävästi motivaatiota-valitettavasti!
Sitten kun vihdoin alkaa tutkia itseään ja tulla tietoiseksi itsestään; ajatuksistaan, asenteistaan, tunteistaan, toiminnastaan, tietoisuuden nälkä kasvaa koko ajan lisää. Haluaa aina vain tulla tietoisemmaksi itsestään ja saada välineitä tulla toimeen itsensä ja toisten kanssa. Tunteiden tunnistaminen ja läpieläminen on yksi keskeisiä asioita. Olotila helpottuu hiljalleen ja elämä alkaa sujua paremmin ja paremmin.
Ihmisen mieli on niin monikerroksinen ja -säikeinen että tutkittavaa tosiaan riittää. Itsen tutkiminen mielenkiintoinen matka itseen ja tulokset palkitsevat ja siivittävät matkaa aina eteenpäin.
"On ihanaa olla keskeneräinen" tapasi entinen opettajani sanoa. Niin...miltähän mahtaiskaan tuntua olla valmis ihminen? Kehityspolulla kuljetaan usein kaksi askelta eteen ja yksi taakse, ainakin siltä se välillä tuntuu, kun joutuu yhä uudelleen palaamaan johonkin asiaan, jotta voi sen nähdä itsessään todella syvältä. Tässä täytyy olla itselleen rehellinen ja nöyrä koko elämän edessä. Tulee uskaltaa heittäytyä itseen sisäänpäin ja antaa asioiden vaikuttaa.
Asioita tulee katsoa mahdollisimman monelta näkökulmalta, uusin silmin ja uusilla asenteilla, vasta silloin on mahdollista saada oivalluksia kyseiseen asiaan ja sitten voi tehdä päätöksiä ja muutoksia. Useinhan meillä on taipumusta katsella itseä ja asioita vanhoilta näkökulmilta, entisillä asenteilla, ja silloin ei mikään muutu vain entinen vahvistuu. Ryhmässä tähän saa apuja jäseniltä oivallisesti ja Tähtelän Olavin laatimat Elämäntaitomittarit ovat loistava työkalu lisätä näkulmia ja saada ovalluksia. Suurin vaikutemme onkin kapea-alaisuus ajattelussamme. Lukkiudemme herkästi vanhoihin asenteisiin ja arvoihin. Uusi tuntuu pelottavalta, vanha tuttu tapa turvalliselta. Täytyy siis sietää annos turvattomuutta kun astelee uusille poluille.
Hetkeäkään en ole katunut, että lähdin tälle itseni tutkimis ja kehittämistielle v.1989. Olen onnellinen siitä, että kohtasin tuolloin elämässäni kriisin, joka pakotti minutkin tutustumaan itseeni. Kriisin siemenhän oli minuun kylvetty jo lapsena, nyt se vain tuli pintaan ja koetti päästä esille. Ja onneksi pääsi esiin ja käsittelyyn. Pala palalta olen löytänyt todellista itseäni ja aivan ihana persoonahan sieltä on löytynytkin :) muidenkin kuin vain omasta mielestäni. Ja työ jatkuu! On se niin mielenkiintoista tutustua lähimpään eli itseeni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)