Pelaaminen on tuttua varmasti kaikille ihmisille. Pelien pelaaminen on niin salakavalaa puuhaa, ettei sitä välttämättä tajua itsekään tekevänsä. Se on sellaista epäsuoraa tarve- ja tunneilmaisua kun jostakin syystä ei uskalla ilmaista itseään suoraan toiselle. Helpompaa on kierrellä ja kaarrella. Päämääränä on kuitenkin se, että saisi salatut tarpeensa ja tunteensa tyydytettyä siinä suhteessa.
Juuri parisuhteessa pelaaminen on erityisen yleistä, molemmat tekevät sitä. Taitavampi peluri vedättää toista miten tahtoo, eikä toinen saa oikein otetta mistään. Sitten ollaan ihmeissään, että mistä tässä oikein on kyse kun ei mikään onnistu, tarpeet eikä tunteet tule tyydytetyiksi.
Kun molemmat pelaavat, vuorovaikutuksesta syntyy ikäänkuin teatteri, jossa käsikirjoitus toistuu koko ajan saman kaavan mukaan ja vuorosanatkin voi lopulta oppia ulkoa. Peli vain kovenee aikojen myötä ja aina vaan kovempia aseita joudutaan ottamaan käyttöön, jotta päämäärään päästäisiin.
Onneksi jossakin vaiheessa alkaa jommalla kummalla "piiputtaa" ja sitten on pakko lähteä hakemaan apua tilanteeseen. Onneksi ulkopuolinen näkee pelin kaavan helpommin ja voi puhaltaa pelin poikki. Kumppanit johdatetaan, tiedostamaan pelien kaavat ja molempien motiivit. Tutkitaan sitä, mitä on vaikeaa ilmaista ja mistä syystä. Sen jälkeen opetellaan ilmaisemaan tunteita ja tarpeita avoimesti ja suoraan toiselle.
On siis mahdollista oppia elämäntaitoja, eikä vain jatkaa pelaamista. Kun uskaltaa olla avoin ja suora, niin voi olla suorassa suhteessa itseen ja toisiin ihmisiin. Näin voi rakentaa suhdetta ja onnistumisia siinä, joka johtaa viimekädessä rakkauden lisääntymiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti