Sosiaalisesta jännittämisestä kärsii meistä aika moni. Minäkin olen ollut varsinainen jännittäjä vaikka ei sitä ole moni huomannutkaan. Näin se usein onkin, että ihmiset sanovat ryhmässäkin toisilleen: "Ei sinusta huomaa, että jännität"! Ihminen kuitenkin sisimmässään jännittää niin, että kädet tärisee, sydän hakkaa, hiki nousee otsalle, niskaa jäykistää, jalat ei kanna, vatsassa kouristaa, ääni takertuu kurkkuun. Nämä ovatkin yleisimmät fyysiset oireet jännittäjillä.
Sosiaalisissa tilanteissa ja yleensä ryhmässä toimiminen on vaikeaa, koska pelottaa olla huomion keskipisteenä: ottaa puheenvuoro, ilmaista oma kanta johonkin, kirjoittaa toisten katsellessa jne. Koko ajan ikäänkuin kontrolloi itseään "ulkopuolisten silmin" ja tietenkin negatiivisella asenteella. Vertaa itseään ja tekemistään muihin ja aina sillä lopputuloksella, että itse on huonoin. Ei mielestään osaa koskaan niin hyvin kuin nuo muut, ei varsinkaan omasta mielestään. Itse ei riitä itselle vaikka toisille riittäisikin. Itsekontrolli on kova ja armoton.
Suhtautuminen itseen on vaativa ja anteeksiantamaton. Itse aliarvioi itseään jo valmiiksi ja kokee epäonnistuvansa ennen asioiden yrittämistä. On valmis ajatus, ettei se onnistu kuitenkaan. Tämä negatiivinen ajatus ja asenne saa sitten aikaan sen, että ei voikaan onnistua tehtävän suorittamisessa niin hyvin kuin muuten voisi. Jospa vain tekisi parhaansa, luottaen itseensä ja keskittyisi tekemiseen ilman ennakko-ajatuksia, optimaalinen taso olisi mahdollista saavuttaa.
Jännittämisestä kärsivä pidättää itseään monella tavalla ja siten vähentää itseään ja kykyjään. Ja saakin sitten usein sen kokemuksen, ettei ole riittävän hyvä, ei kelpaa. Oravanpyörä on valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti